Portaiden maalaus ja uusien askelmien asennus

Askelmien asennuksen lisäksi suoritamme Stepfix-porrasremontissa tarvittaessa myös portaiden muiden osien, kuten kaiteiden tai portaiden alapinnan maalauksen.

Stepfixin maalaustöihin kuuluu aina tarvittavat suojaukset ja pohjatyöt. Pohjatöissä vanha maali- tai lakkapinta hiotaan karheaksi, jotta siihen saadaan hyvä pohja uudelle maalipinnalle. Pohjatöiden jälkeen käytämme tartuntamaalia, jonka jälkeen teemme pintamaalauksen. Portaiden maalaus suoritetaan paikan päällä pensselillä ja pienellä telalla maalaten.

Kuluneen puupinnan onnistunut maalaus edellyttää erittäin huolellista pohjatyötä, siksi maalausurakkaa pidetään aikaa vievänä ja haastavana prosessina. Tästä syystä portaiden maalaus kannattaakin jättää Stepfixin osaaville ammattilaisille. Saat lisätietoa, kun otat meihin yhteyttä tästä.

Kuluneiden ja tummuneiden portaiden maalaus hoituu ammattilaisen tekemänä nopeasti ja laadukkaasti ilman sotkua. Uuden maalipinnan saaneet mäntyportaat luovat kotiin lisää viihtyvyyttä ja toimivat todellisena katseenvangitsijana.

Portaiden maalaus raikastaa vanhojen mäntyportaiden ilmeen

Portaikko on kodissa usein keskeisellä paikalla ja siksi sen siististä yleisilmeestä kannattaakin pitää huolta. Esimerkiksi muuton tai remontin yhteydessä on oivallinen hetki maalauttaa portaikko kodin uuden sisustukseen tai ilmeeseen sopivaksi.

Stepfixin remontissa portaat saavat uuden maalipinnan ilman, että niiden käyttö keskeytyy, sillä askelmat pinnoitetaan valmiiksi mitoitetuilla ja maalatuilla jalopuuaskelmilla. Voit siis käyttää portaita huoletta koko remontin ajan, eikä askelmien kuivumista tarvitse odotella. 

Portaiden muiden osien maalaus tehdään Stepfix-porrasremontissa paikan päällä telalla ja pensselillä maalaten. Ensin tehdään tartuntapinnan maalaus ja sitten pintamaalaus 1-3 kertaa tilanteesta riippuen. Uusi maalipinta antaa raikkaan ilmeen vanhoille ja kuluneille mäntyportaille. Stepfix-porrasremontti säästää myös aikaasi ja remontilla on aina kahden vuoden takuu.

Muistathan, että kotona tehdystä työstä on mahdollista hakea kotitalousvähennystä. Tulemme mielellämme kartoittamaan portaidesi uudistustarpeen ja antamaan tarkan tarjouksen porrasremontista. Käynti ei maksa sinulle mitään eikä sido vielä mihinkään.

 

Portaiden maalaus sisällä

Tarvittaessa suoritamme portaiden muiden osien, esimerkiksi kaiteiden tai portaiden alapintojen, maalauksen samalla kun asennamme jalopuuaskelmat vanhojen askelmien päälle. Tällä tavalla koko portaikko saa uuden, yhtenäisen ilmeen. Vaikka työ suoritetaan sisällä asunnossa, asukkaiden ei tarvitse muuttaa remontin tieltä pois. Portaat ovat käytössä koko remontin ajan.

Stepfix-porrasremontti onkin vaivaton ja mukava tapa uudistaa paitsi itse porrasaskelmien, myös koko portaikon ilme kerralla. Aikaa remonttiin menee yhdestä päivästä muutamaan päivään. Tarkemman arvion remontin kestosta ja hinnasta saat pyytämällä meiltä maksuttoman arviointikäynnin.

Portaiden maalaaminen itse

Vanhojen portaiden ilmeen voi raikastaa myös itse maalaamalla. Jotta lopputulos olisi onnistunut, kannattaa portaiden maalauksessa kuitenkin ottaa huomioon muutama oleellinen seikka. Tässä Stepfixin parhaat vinkit portaiden maalaamiseen. 

Tarvikkeet:

  • Maalinpesuaine
  • Hiomakone tai hiomapaperia 
  • Puukittiä
  • Kalustemaalia
  • Pensseleitä sekä muutama pieni tela
  • Maalarinteippiä

 

6 steppiä portaiden maalaukseen: 

  1. Aloita puhdistamalla portaat. Pese portaat maalinpesuaineella, jotta lika lähtee pois ja lopputuloksesta tulisi mahdollisimman tasainen.
  2. Hio portaiden pinta hiomakoneella tai hiomapaperilla karheaksi, jotta uusi maali tarttuu portaiden pintaan paremmin. Muista imuroida ja pyyhkiä hienojakoinen hiomapöly pois hiomisen jälkeen.
  3. Jos portaissa on kuoppia, koloja tai muita jälkiä, täytä ja tasoita ne puun sävyyn sopivalla puukitillä. Hio portaat vielä kertaalleen kittauksen jälkeen. 
  4.  Maalaa kaiteet kalustemaalilla. Kaiteet ja muut helposti irrotettavat osat voi irrottaa maalauksen ajaksi, mikä helpottaa tasaisen lopputuloksen saamista.
  5. Maalaa portaiden askelmat pohjamaalilla. Noudata kuivumisessa valmistajan suosituksia.
  6. Maalaa askelmat lattiamaalilla 1-3 kertaa riippuen siitä, kuinka peittävän lopputuloksen haluat. Anna portaiden kuivua kauttaaltaan maalauskertojen välissä.

Portaiden maalaus vs. Stepfix

Vanhat portaat on mahdollista uudistaa joko maalaamalla tai kuten me Stepfixillä teemme, asentamalla uudet, näyttävät ja kestävät puupinnoitteet vanhojen askelmien päälle. Tällä menetelmällä saat käytännössä uudet portaat, et pelkästään uutta väriä vanhoihin askelmiin.

Vaikka portaiden maalaaminen itse saattaa tuntua nopealta hommalta, on se kaikkine työvaiheineen aikaavievää puuhaa. Maalin kuivuminen vie useita tunteja ja kun maalikerroksia tulee useampia, vierähtää projektissa helposti yhteensä jopa 3-5 päivää. Maalauksesta on myös vaikea saada kauniin tasainen ja kestävä ilman ammattiapua ja ammattivälineitä.

Remontointitapaa valitessasi sinun kannattaa ottaa huomioon myös se, että portaiden maalaus poistaa ne käytöstä vähintään pariksi päiväksi maalin kuivumisen ajaksi. Saatat siis joutua järjestämään asuinolosi uudelleen tai muuttamaan pois maalauksen ajaksi. Stepfixin remontissa käyttökatkoa ei synny, joten erillisiä asumisjärjestelyitä ei tarvitse tehdä.

Stepfixin porrasremontti on lisäksi pelkkää maalausta kestävämpi vaihtoehto ja siten mainio investointi tulevaisuutta ajatellen. Kun portaat pinnoitetaan laadukkailla jalopuuaskelmilla, kestävät ne kulutusta erinomaisesti. 

Kun portaat ovat remontin tarpeessa, suosittelemmekin siis lämpimästi Stepfix-porrasremonttia uusine, näyttävine jalopuuaskelmineen.

 

Haluatko hinta-arvion porrasremontista? Pyydä maksuton arviointikäynti!

Haluatko tietää, kuinka paljon kotisi portaiden remontointi uudenveroiseksi maksaisi? Tulemme mielellämme paikan päälle tekemään arvion sinun portaidesi remontoinnin tarpeesta. Käynnin perusteella asiantuntijamme tekee kiinteän tarjouksen porrasremontista. Käynti ja arvio eivät sido sinua mitenkään.

Jos päädyt remontin kannalle, sovimme yhdessä sinulle parhaiten sopivan ajankohdan, jolloin kokeneet ammattilaisemme tulevat suorittamaan remontin. Sinä voit asua asunnossa remontin ajan normaalisti. Tarjoamme myös joustavia rahoitusratkaisuja remontille. Voit maksaa remontin kerralla tai sinulle sopivissa kuukausierissä.

Usein kysytyt kysymykset

Kauan portaiden maalaus kestää?

Kesto riippuu luonnollisesti mm. portaiden koosta, mutta nyrkkisääntönä voidaan sanoa itse maalauksen voivan onnistua jopa parissa tunnissa, kun taas esivalmistelut – mahdollisen vanhan maalin poisto, hionta ja kulumien käsittely – vievät helposti joitakin päiviä.

Kannattaako vanhojen portaiden maalaus?

Kodin remontointi ylipäätään on hyvä tapa nostaa asunnon arvoa. Portaiden kunnostamisen yhteydessä kannattaa kuitenkin pohtia, onko pelkällä maalilla mahdollista saada portaista siistin näköiset, sekä miten hyvin uusi maalipinta tulee kestämään portaiden kokemaa kulutusta. Portaiden kunnostus Stepfixin menetelmällä eli askelmat jalopuulla pinnoittaen on kestävämpi ratkaisu, joka voi myös osoittautua investointina kannattavammaksi.

Miksi portaat on hiottava ennen maalaamista?

Portaiden vanha maali- tai lakkapinta hiotaan karheaksi, jotta siihen saadaan hyvä tartuntapinta uudelle maalille.