Bloggaaja Viena K:n portaat saivat uuden ilmeen Stepfixin avulla

Viena K:n kodin aiemmat portaat olivat tummanpuhuvat, eivätkä miellyttäneet enää silmää, joten remontti tuli tarpeeseen.

”Haaveissa oli valoisa ja kaunis portaikko, joka sopisi yhteen myös muiden kodin tilojen kanssa”, Viena kertoo.

Viena päätyi Stepfixin porrasremonttiin, sillä olemassa olevat portaat olivat hyvässä kunnossa ja kokonaan uusien portaiden hankkiminen tuntui turhan suurelta projektilta. Toiveissa oli kuitenkin laadukas, kestävä ja pitkäikäinen lopputulos. Siispä he kääntyivät Stepfixin puoleen.

”Stepfixin idea on hyvin yksinkertainen: portaat remontoidaan ilman purkamista ja säätöä asentamalla vanhojen portaiden päälle uudet, massiivipuiset askelmat. Lupauksena oli uudet portaat muutamassa päivässä niin, että portaat olisivat kuitenkin kokoajan remontin aikana käytössä – eli juuri täydellinen vaihtoehto meille!”

Viena on lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

”Koko remontin ajan saimme käyttää portaita normaalisti ja työ tapahtui lähes huomaamattomasti meidän jatkaessa normaaleja omia askareitamme. Tämä oli ehkä helpoin ja vaivattomin remontti, mitä olen koskaan kokenut.”

Lue koko juttu Viena K:n blogista ja inspiroidu Stepfixin vaivattomasta ratkaisusta.

Voit myös pyytää ilmaisen arviokäynnin, niin hoidamme sinunkin portaasi kuntoon!

 

Pyydä maksuton arviokäynti

Portaiden uusi ilme raikastaa koko kerroksen

Reijo ja Marjatta Yli-Tokola perheineen ovat asuneet kodissaan Kirkkonummen Masalassa jo 31 vuotta. StepFix päällysti ja maalasi kaksikerroksisen rivitaloasunnon puiset portaat niin, että ne ovat nyt uuden veroiset. Ilmeeltään vaaleat ja raikkaat portaat valaisevat nyt koko alakertaa.

Marjatta ja Reijo muuttivat nykyiseen kotiinsa aikoinaan yhdessä kolmen lapsensa kanssa. Nyt kaikki lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa.

– Portaat oli päällystetty huovalla. 31 vuoden kulutus tietenkin näkyi, joten halusimme vaihtaa päällysteen, Reijo muistelee.

– Tapasimme StepFixin myyjän tuossa pihalla ja sovimme, milloin hän tulisi käymään. Hän tuli katsomaan rappuset ja teki tarjouksen työstä, Reijo jatkaa.

 

Katso videolta, mitä Marjatta ja Reijo Stepfixistä sanovat:

 

 

Asennus valmistui kolmessa päivässä

StepFixin toteuttamaan kokonaisuuteen kuului sekä rappusten päällystys että kaiteiden maalaus. Molemmista töistä vastasi sama tekijä.

– Asennus kesti kolme päivää, joiden aikana portaat olivat koko ajan käytössä. Ensimmäinen vaihe oli vanhojen huopien poistaminen, toinen kaiteiden maalaus ja kolmas portaiden päällystäminen, Reijo kertoo.

– StepFixin työntekijä teki kyllä koko ajan töitä, eikä istuskellut. Hän oli hyvin asiallinen, Marjatta kiittelee.

 

 

”Kaikki sujui hyvin”

Pariskunta on hyvin tyytyväinen portaiden uuteen ulkonäköön sekä StepFixin työn jälkeen. Marjatan mukaan jälki on juuri sitä, mitä he olivat odottaneetkin.

– Työn jälki näkyy koko asunnossa. Se oikeastaan valaisee tätä alakertaa, koska kaiteet maalattiin valkoiseksi. Rappusten pinta tuli puolestaan puusta, Reijo kuvailee.

– Kaikki sujui hyvin ja tykkäsimme tekijästä, Marjatta summaa.

 

 

 

Teimme Stepfix-porrasremontin Huttusen kotiin kirkkonummelle

Teimme Stepfix-porrasremontin Huttusen kotiin kirkkonummelle.

“Ennen remonttia portaissa oli tummanharmaa kokolattiamatto, reilu 15 vuotta vanhat.

Esittelijä kiersi alueella ja hänen kertomustensa perusteella innostuimme asiasta. Kokeilimme portaikkoon erilaisia värejä, mutta päädyimme tähän väriin, kun kerta kaikkia sävyjä pystyttiin toteuttamaan.

Remontti sujui erittäin hyvin ja aikataulussa pysyttiin. Yhdessä askelmassa jäi vähän ilmaa portaan ja tammiaskelman väliin, mikä aiheutti pientä narinaa. Asentaja kuitenkin huolehti että asia korjataan ensitilassa kuntoon.

Olen suositellut taloyhtönaapureillekin Stepfix-porrasremonttia. Kaikki meni aikataulullisesti hyvin, ripeästi ja hyvällä laadulla.”

Autohuiput Oy:n Yrittäjä Aleksi Mäkelä kertoo Stepfix-askelmista

Autohuiput Oy:n Yrittäjä Aleksi Mäkelä kertoo Stepfix-askelmista:

”Etsimme ja mietimme pitkään mistä saisimme mieleiset askelmat portaisiin. Kuulimme että on olemassa yritys, joka on erikoistunut askelmien pinnoittamiseen. Tulimme siihen tulokseen että tämä on helpoin ja kustannustehokkain vaihtoehto meille.

Otimme myyjään yhteyttä, joka tuli nopeasti paikalle. Myyjä kartoitti tilanteen ja tarjosi tammiaskelmia jotka sävytettiin täsmälleen samaan sävyyn parkettimemme kanssa.

Porrasremontti tapahtui yhdessä päivässä, ja jälki oli erittäin siistiä. Oli huikeaa nähdä, että löytyi yritys joka on ratkaissut täsmällisesti tämän yksittäisen ongelman. Kaikki sujui todella nopeasti ja helposti. Kiireisenä yrittäjänä osaan arvostaa tällaisia täsmäratkaisuja.

Jos tätä ei olisi löytynyt, olisin joutunut kilpailuttamaan useita puuseppiä tekemään saman homman ja säätöä olisi ollut paljon enemmän.”

Teimme Seppisen Juhalle ja Kaijalle Espooseen Stepfix-remontin

Teimme Seppisen Juhalle ja Kaijalle Espooseen Stepfix-remontin.

“Portaikossa oli noin 30 vuotta sitten laitettu kokolattiamatto, joka oli kulunut ja osittain repeytynyt koiran toimesta. Oli pitkään mietitty portaiden kunnostamista, mutta sopivaa ratkaisua ei ollut tullut vastaan.”

Stepfix-asiantuntijamme Johannes kiersi alueen taloja ja päätyi Seppisen ovelle.

”Tuote vaikutti lupaavalta ja myyjä herätti luotettavan vaikutelman”

Seppiselle päädyttiin asentamaan öljyvahatut tammiaskelmat ja maalaamaan kaiteet valkoisiksi. Lisäksi askelmien pystyosiin asennettiin valkoista MDF-levyä.

“Remontti sujui hyvin. Aikataulut menivät sovitusti ja jälki oli laadukasta. Remontti toi mukavaa valoisuutta vanhan kokolattiamaton sijaan.”

”Voisin hyvin suositella Stepfix-porrasremonttia muillekkin.”

Kävimme tarkastamassa Marika Ahlroth-Pirtinheimolta Stepfix-porrasremontin jäljen Espoosta

Kävimme tarkastamassa Marika Ahlroth-Pirtinheimolta Stepfix-porrasremontin jäljen Espoosta.

“Päädyimme Stepfix-porrasremonttiin monen mutkan kautta. Saimme tarjouksen kahdelta remontoijalta, ja Stepfix tuntui luotettavammalta ja selkeämmältä. Stepfix-porrasremontti oli hieman kalliimpi, mutta kuvat olivat paremmat, sekä oli alusta asti selkeää millaiset portaistamme tulee. Saimme kotiin mallipalan millä pystyimme hahmottelemaan lopputulosta. Takalistat ovat esimerkiksi todella kätevät, koska se estää pölyn tippumisen pöydällemme.

Remontti sujui erinomaisesti ja aikataulu piti. Ei häirinnyt ollenkaan kun olimme päivät poissa kotoa. Oli tosi kätevää ja yllättävää että remontti pystyttiin tekemään kahdessa päivässä. Jäljet siivottiin hyvin, ja naapurikin kehui työmiehen hiljaisuutta ja siisteyttä.

Ainoastaan 5 viikon odotusaika tuntui pitkältä ja oli hyvä että remonttia saatiin aikaistettua aluksi sovitusta.”

Teimme Troskovin kotiin Mellunmäkeen Stepfix-porrasremontin

Teimme Troskovin kotiin Mellunmäkeen Stepfix-porrasremontin. Asensimme mustaan sävyyn öljyvahatut tammiaskelmat ja maalasimme kaiteet valkoiseksi.

Ennen siinä oli männynväriset portaat ja kaiteet. Ne olivat vähän epäsiistit, kuluneet ja kolhuiset. Liukumisesteet oli revitty osittain irti. Alkuperäisessä kunnossa.

Aluksi meinasimme vaihtaa koko portaikon, mikä olisi tullut kalliiksi ja siinä olisi mennyt pitkään. Stepfix oli halpa vaihtoehto portaiden uusimiseen verrattuna.

Remontti sujui mukavasti. Se oli nopeasti ohi. Nyt välillä töistä tullessa tekisi vain istahtaa portaille ja ihastella niitä.